Lahden Lasten Talvikarnevaaleja vietetään seuraavan kerran 27.1.–11.2.2018. Karnevaaliohjelmaa voidaan toteuttaa eri puolilla Lahtea ja muissa Päijät-Hämeen kunnissa. Lahden kaupungin liikunnan ja kulttuurin vastuualueen yhteiset palvelut tukee esitystoimintaa Lahdessa tarjoamalla ohjelmanjärjestäjille veloituksetta Kansantalon Vaahterasalia (Aleksanterinkatu 26 B) ja Pikkuteatteria (Loviisankatu 8) esitystiloiksi Talvikarnevaalien aikana.

Ohjelmanjärjestäjät voivat hakea esitykselle yhden harjoitus- ja yhden esityskerran. Talvikarnevaalien ohjelmaan voi toivoa myös useampia esitystoistoja, joista perimme normaalin hinnaston mukaisen tilakorvauksen. Esiintyjät voivat kerätä pääsymaksutuloja Vaahterasalin ja Pikkuteatterin tiloissa järjestämistään esityksistä.

Pyrimme jakamaan tilojen käytön mahdollisimman tasapuolisesti esiintyjien kesken. Pyydämme ottaman huomioon, että erityisesti viikonloput ovat kysyttyjä aikoja esityksille. Arkipäivät, etenkin aamupäivät ovat hyviä ajankohtia järjestää päiväkoti- ja alakoululaisryhmille suunnattua ohjelmaa. Arki-iltaisin puolestaan perheet liikkuvat yhdessä ja tulevat seuraamaan esityksiä.

Pyydämme tilavarauksia ke 31.5.2017 mennessä. Jaamme tilat saapuneiden hakemusten perusteella ja ilmoitamme tilanteen hakijoille 16.6.2017 mennessä.

Talvikarnevaalien teeman ja ohjelmasisällön varsinainen kerääminen ja suunnittelutyö aloitetaan syksyllä. Lähestymme teitä syyskuussa tiedotteella ohjelmiston keräämisaikataulusta ja muista käytännön asioista.

Lisätietoja:
Vuokko Kortelainen, kulttuurituottaja
Lahden kaupungin liikunnan ja kulttuurin vastuualue, yhteiset palvelut
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. 050 383 6551