Lahden Lasten Talvikarnevaalien vuoden 2018 julistekilpailun ja visuaalisen ilmeen toteutti lahtelainen 32-vuotias kuvataiteilija Kirsi Karppinen. Teoksessa toteutui oivallisesti leikkimielisyys ja karnevaalien teema "Askel kohti seikkailua".

Kirsi Karppinen on valmistunut taideinstituutista vuonna 2011 ja hänen pääasialliset työtekniikkansa ovat maalaaminen ja piirtäminen. Karppinen on Lahden Taiteilijaseuran puheenjohtaja ja hän toimii muutenkin aktiivisesti yhdistystoimijana. Oman taiteellisen työskentelyn lisäksi hän on opettanut kuvataidetta lapsille ja aikuisille, toiminut yhteisöntaiteilijana Tukeva Porras -toimintamallin pilottihankkeessa sekä livepiirtänyt erilaisissa tapahtumissa.

Lahden Lasten Talvikarnevaalit on yksi Suomen perinteikkäimmistä ja suurimmista lastenfestivaaleista. Lähes kolme viikkoa kestävä lastenkulttuurin festivaali on laajan yhteistyöverkoston voimin rakennettu tapahtuma, jossa pääkohderyhmä on lapset ja nuoret niin yleisönä, osallistujina kuin esiintyjinäkin.

Ohjelmien ilmoittaminen on käynnissä www.phlastenkulttuuri.fi/index.php/talvikarnevaalit –Ilmoita ohjelmasi 35. Lahden Lasten Talvikarnevaaleja vietetään 27.1.–11.2.2018.

nettiin talvikarnevaalit 2018