Lastenkulttuurikeskus Efektin syksy käynnistyi poikkeavissa merkeissä, koska perinteisiä kulttuurivierailuja päiväkoteihin ja kouluihin Päijät-Hämeessä ei voitu toteuttaa koronarajoitusten vuoksi. Esitysten toteutus ja turvallisuus piti ottaa huomioon täysin uudella tavalla. Yhdessä päijäthämäläisten taiteen ammattilaisten kanssa perustettiin Sirkus Efektos! Suuren suosien siivittämänä syksyn koulukiertue saa nyt jatkoa keväällä 13 esityspäivän verran.

Sirkus Efektoksen esitykset toteutetaan turvallisesti ulkoilmassa pandemiasta johtuvat rajoitukset huomioiden. Koko esitys on suunniteltu niin, että vierailevat taiteilijat ja osallistuvat lapset ovat toisistaan turvavälin päässä koko toiminnan ajan. Kevään kiertue käynnistyi maanantaina 12.4. Harjun koululta ja tämän kevään viimeiset esitykset nähdään Mukkulan koululla 14.5.

Koronaturvallinen Sirkus Efektos on saanut valtakunnallista huomiota. Esimerkiksi Lastenkulttuurikeskus Louhimon tänä keväänä ulkotiloissa toteutuva Eskarifestarin kiertuekonsepti on saanut inspiraationsa Efektoksen viime syksyn kiertueesta. Eskarifestarit järjestetään 6.4.–6.5.2021 Seinäjoella, Ilmajoella ja Kurikassa.

Sirkus Efektoksesta syksyllä saatu palaute kouluilta on ollut erittäin positiivista.

”Ohjelma oli monipuolinen ja kukin esitys sopivan mittainen niin, että pienetkin lapset jaksoivat keskittyä seuraamaan. Esityksissä oli taitoa (myös tunnetaitoa) ja myös huumoria. Asut olivat hienot ja musiikki mukaansa tempaavaa.”

”Lapset eläytyivät esityksiin todella mahtavasti ja esiintyjät huomioivat jokaisen ryhmän ja lapsen upeasti.”

”Ammattitaitoista, heittäytyvää, innostavaa, aivan upea!”

”Oli todella hyvin järjestelty tapahtuma! Oli ihana päästä tämän koronan keskellä nauttimaan kulttuurista turvallisesti.”

Sirkus Efektoksessa eläimet nousevat kapinaan

Sirkus Efektos on kiertävä eläinsirkus, jota pyörittää tirehtööri Harakka. Hän on kaavoihin kangistunut, vanhahtavia maailman käsityksiä arvostava ja ylläpitävä persoona, joka ei ole avoin muutoksille. Tirehtöörin motoksi onkin vuosien saatossa kehittynyt: “Näin ollaan aina toimittu ja näin tullaan aina toimimaan!”

Sirkuksen eläinesiintyjät ovat alkaneet toivomaan uusia näkökulmia sekä lisää monipuolisuutta ja sävyjä esitykseensä. Karhu esitetään aina pelottomana metsänkuninkaana, mutta on hänellä herkempikin puoli. Jänis on kyllästynyt iänikuiseen rooliinsa hatusta vedettävänä arkajalkana. Pöllöltä odotetaan suurta viisautta, mutta häneltä löytyisi paljon muitakin taitoja. Tirehtöörin vaimo Korppi on huolissaan sirkuksessa vallitsevasta ilmapiiristä sekä miehensä mustavalkoisesta tavasta nähdä maailma. Hän haluaisi auttaa miestään näkemään värit ympärillään. Vaimo kaivaa avukseen vanhan kalevalaisen loitsukirjan, joka on valitettavasti tahriintunut niin, ettei kaikesta tekstistä saa enää selvää. Hän pyytää lapsia auttamaan puuttuvien sanojen ratkaisemisessa. Eläimet pääsevät myös kertomaan yleisölle oman tarinansa. Esitys huipentuu finaalinumeroon, jossa otetaan tirehtöörin asenteista mittaa.

Sirkus Efektoksessa mukana on kahdeksan taiteilijaa eri taiteenaloilta:

Kuvanveistäjä Tapani Kokko
Näyttelijä, muusikko ja ohjaaja Sanna Heiskanen
Sirkusartisti Mika Seppälä / Emma Yildirim
Nukketeatteritaiteilija Terhi Tuomikko
Nukketeatteritaiteilija ja muusikko Kaisa Käärmemaa
Näyttelijä ja ohjaaja Väinö Weckström
Muusikko, musiikkiteknologi Ilmari Myllynen

Tule tutustumaan kiertueeseen

Median edustajat ovat tervetulleita tutustumaan esitykseen koronarajoitukset huomioiden. Esitysten aikataulutietoja ja lisäohjeistusta voi pyytää kulttuurituottaja Henna Keihäältä.

#oikeustulevaisuuteen

Lisätietoja:

Lahden kaupunki, Lastenkulttuurikeskus Efekti
kulttuuriasiainpäällikkö
Matti Karhos
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
p. 050 387 8792

kulttuurituottaja
Henna Keihäs
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
p. 050 3836551