Jo 38. kertaa järjestettävät Lahden Lasten Talvikarnevaalit jouduttiin alkuvuodesta pandemiatilanteen ja tiukkojen rajoitusten vuoksi siirtämään ensin huhtikuulle 2021 ja siitä vielä ihan kevään loppumetreille eli ajanjaksolle 17.5.–30.5.

Festivaalin teema tänä vuonna on Uusin askelin eteenpäin. Teeman siivittämänä otamme uuden askeleen uuteen suuntaan ja viemme festivaalin sinne, missä yleisömme tällä hetkellä on eli suoraan päiväkoteihin. Toukokuun kaksi viimeistä viikkoa järjestämme ulkoilmaesityksiä Talvikarnevaalien hengessä lahtelaisten päiväkotien pihoilla. Mukana on yhteensä 34 päiväkotia ja eri taiteilijoiden esityksiä nähdään kahden viikon aikana yhteensä 54 kpl. Esiintymässä on lahtelaisen lastenkulttuurin ammattilaisia. Mukana menossa mm. SUPER teatteri, Bluesmies Jönssön, Duo Ote, Jazzsoppa, LauluHaitari, Smile Country -sirkus, Teatteri Tuomikko, Nukketeatteri Niveltämö, Sinfonia Brass, Pellekaija Pum duo, Keizer & Peltoniemi duo sekä Tuubakimalainen.

Valtakunnallisen lastenkulttuurin juhlaviikon kunniaksi Tuubakimalaisen esiintyminen Kariston päiväkodilla perjantaina 21.5. klo 9.30 striimataan ja esitystä on mahdollista seurata Lahden Lasten Talvikarnevaalien Facebook-sivuilla. Tällä tavoin myös laajempi yleisö pääsee osalliseksi Talvikarnevaalien ohjelmasta.

Pallo hukassa on ympäristöaiheinen kaupunkiseikkailu

Pallo hukassa on Lahden Nuorisoteatterin ympäristöaiheinen kaupunkiseikkailu, jossa yleisöllä on oma roolinsa. Seikkailu sijoittuu vuoteen 2040. Professori P. Allonen on yrittänyt löytää ympäristön hätätilaan ratkaisua aikamatkustuksesta, mutta jatkuva aikahyppely on aiheuttanut hänelle muistiongelmia ja nyt aikakoneen koodi on yhtä hukassa kuin koko maapallomme. Katsojat pääsevät matkaamaan maailman vesistöjä ja etsimään koodin puuttuvia palasia.

Kaupunkiseikkailu sisältää ongelmanratkaisua, aivopähkinöitä ja hauskoja tehtäviä sekä mielenkiintoista tietoa. Seikkailun kokonaiskesto on n. 1h ja se tapahtuu ulkona, Radiomäen ja kaupungintalon ympäristössä. Se on suunnattu 6-vuotiaasta ylöspäin.

Kierros alkaa Pikkuteatterilta ja päättyy kaupungintalolle. Katsojat lähetetään matkaan 2-3 henkilön ryhmissä 10 minuutin välein. Seikkailu on osittain interaktiivinen, joten yksi älymobiililaite on hyvä varata mukaan. Turvallisuussyistä ryhmässä täytyy olla yksi vähintään 15-vuotias henkilö. 

Voit nyt ilmoittautua mukaan seikkailuun 2–3 henkilön voimin. Koronarajoitusten vuoksi yleisön määrä on hyvin rajallinen, joten toimi nopeasti.

Huomioithan, että oman ryhmäsi tarkka lähtöaika ilmoitetaan viestillä vasta edellisenä päivänä.

Lähdöt seikkailuun:

Lauantaina 29.5.2021
klo 10–11
klo 11–12
klo 14–15
klo 15–16

Sunnuntaina 30.5.2021
klo 10–11
klo 11–12
klo 14–15
klo 15–16

Kierros on maksuton. Sitovat ennakkoilmoittautumiset ja toiveet lähtöajasta osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Kerro sähköpostissa nimesi, ryhmän koko (2-3 henkeä), puhelinnumero ja toive lähtöajasta. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Lisätietoja:

Lahden kaupunki, Lastenkulttuurikeskus Efekti
kulttuuriasiainpäällikkö
Matti Karhos
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
p. 050 387 8792

kulttuurituottaja
Henna Keihäs
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
p. 050 3836551