Miikka

Multi-instrumentalisti Miikka Kallio esittää nuorille tuttuja nykykappaleita livenä eri soittimilla. Jalat toimittavat hänellä basistin virkaa, kun hän soittaa jalkiolla bassolinjoja. Käsillä hän operoi rumpukonetta ja kahta eri kosketinsoitinta. Kaikki tämä tapahtuu samaan aikaan livenä, eikä mitään ole taltioitu ennalta taustanauhoille. Ideana on tuoda nuorille livesoittamisen ja hetkessä elämisen riemua. Tulevaisuuden yhteiskunnassa tarvitaan yhä enemmän luovuutta. Luovuuden ja improvisoinnin esille tuominen musiikin keinoin on esityksen suurempi tavoite. Lisäksi Miikka kertoo muusikon ammatin monimuotoisuudesta.

Esiintyjä: Miikka Kallio
Esityksen nimi: Yhden miehen live-orkesteri
Kesto: 35 min
Kohderyhmä: Yläaste
Ryhmäkoko: n. 30 hlö
Esitystila: Kaikki tilat käyvät. Esiintyjä tarvitsee vain sähköä.

Haku on päättynyt!