Sanataidetta ovat esimerkiksi tarinat ja runot. Sanoilla ja lauseilla leikitään, niitä valikoidaan ja muotoillaan niin, että ne kertoisivat tarinoita, herättäisivät tunteita ja jäisivät mieleen. Sanat ja lauseet voivat olla vaikkapa iloisia, surullisia, hassuja, pelottavia, jännittäviä tai vitsikkäitä.

Sanoista ja lauseista tulee kirjoitettuna kirjallisuutta. Kirjallisuus jaetaan kaunokirjallisuuteen ja tietokirjallisuuteen. Kaunokirjallisuutta on monenlaista, esimerkiksi fantasiakirjallisuutta, lastenkirjallisuutta, nuortenkirjallisuutta, jännityskirjallisuutta ja tieteiskirjallisuutta.

Kirjallisuuteen on helppo tutustua vaikkapa kirjastossa. Päijät-Hämeen kirjastoilla on lähes 20 toimipaikkaa ja niistä löytyy yhteensä yli miljoona kirjaa!