Uotila

"Matka Pohjolan ääniin" on väljän tarinallinen kokonaisuus, joka tutustuttaa yleisön pohjoismaiseen traditioon perinteisten pelimannisävelmien ja nykykansanmusiikin kautta. Tarinan interaktiivisia osuuksia muuntelemalla ohjelma sovitetaan lasten ja nuorten iän mukaan. Matkalla esitellään myös perinteisiä suomalaisia ja ruotsalaisia soittimia, jotka eivät monelle nykypäivän nuorelle enää niin tuttuja olekaan.

Konsertin tarina lyhyesti:

Duo Viola & Veera törmää pohjalaiseen Hulluun Sakariin, jonka jalan alle menevä polska innostaa duon lähtemään musiikkimatkalle etsimään lisää svengiä. Matka kuljettaa duoa maaseuduilla ja kaupungeissa pitkin Pohjoismaita. Musiikki vie duon mennessään niin syvälle Ruotsin metsiin, että suuntavaisto katoaa, ja pian päädytäänkin jo lepyttelemään äkäistä karhua paikallisilla sävelillä. Lopulta löydetään kuitenkin tuttua jokea seuraamalla takaisin meren rantaan ja otetaan suunta kohti rakasta kotia.

Tarinankerronta tapahtuu sanattomasti musiikin avulla sekä sanallisesti lauluissa ja kappaleiden väleissä matkaa tehden. Suomalaisen, ruotsalaisen ja norjalaisen kansanmusiikin lisäksi välissä vilahtavat myös Sibeliuksen sävelet konserttikanteleella. Yleisö otetaan aktiivisesti mukaan matkalle erilaisten kysymysten ja vaihtoehtojen avulla.

Esiintyjä: Duo Viola ja Veera
Esityksen nimi: Matka Pohjolan ääniin
Kesto: 40 min
Kohderyhmä: 3–9-luokkalaisille lapsille ja nuorille, mutta 1–2-luokkalaisetkin ovat tervetulleita.
Ryhmäkoko: 20–100 hlö
Esiintymistila: luokkatila, aulatila tai liikuntasali, yleisön määrästä riippuen
Lisätiedot: Tuomme mukanamme oman äänentoiston, mikäli esitys on suuremmissa tiloissa, esim. juhlasalissa. Pienemmissä tiloissa voimme esiintyä akustisesti.